Birkir "Birk"
Marsut > Birk
Rotu: texel
Väri: white/black/golden
Syntymäaika: 28.9.2009
Sukupuoli: uros
Kasvattaja: Essi Saloranta
Omistaja: Essi Saloranta
Birk toteutti toiveeni kauan haaveilemastani itse kasvatetusta texelistä. Se on ainoa texel, joka on syntynyt meillä. Aluksi harmittelin sitä, etten voisi pitää Birkiä itsellä, koska se on uros ja minulla ei ole tilaa ylimääräisille yksinasuville uroksille. Mutta sitten päätin ottaa riskin ja kokeilla, onnistuisiko isän ja pojan yhteiselo. Riskin otto kannatti, nimittäin Simon ja Birk asuvat edelleenkin yhdessä hyvällä menestyksellä. Kun Birk oli noin nelikuinen, se koetteli laumahierarkiaa ja oli Simonin kanssa jatkuvassa sotatilassa pari viikkoa (tosin toisen kimppuun ei koskaa käyty, ainoastaan "keskusteltiin" tiukkaan äänensävyyn asioista). Pelkäsin silloin, että joudun erottamaan jätkät toisistaan. Mutta yhteisymmärrys löytyi lopulta, ja nykyään Simon ja Birk ovat oikein sopuisia keskenään.

Birk on herttainen kiharapallo, joka heti syntymästään saakka rupesi kasvamaan hurjaa vauhtia. Pikkuvauvanakin se oli pyöreä pullero, vaikka sisarukset olivat poikasmaisen ruipeloita. Jo neljän kuukauden iässä se oli isompi kuin isänsä. Pidin Birkiä turkissaan puolivuotiaaksi saakka, mutten saanut aikaiseksi käyttää sitä kuin yhdessä näyttelyssä, ja silloin turkki oli jo aika kulunut. Turkki on laadultaan erittäin pehmeä ja kihara, mutta etuosasta, varsinkin pulisonkien osalta liian vajaa.
Luonteeltaan Birk on - ja on ollut pikkuvauvasta saakka - aika levoton kaveri. Esimerkiksi sen valokuvaaminen on ollut aina hankalaa, koska se ei suostu pysymään yhdessä kohdin. Omaa tahtoa löytyy kovasti ja hampaita kokeillaan joka paikkaan. Toisin sanoen se on juuri sellainen marsu mistä minä tykkään. Minusta on mukavaa että marsuilla on luonnetta. Tosin tämäkin marsu varmasti tasaantuu iän myötä.
| i: KVA Polly's Ximon, sheltie golden/white. S. 8.11.2007. Kasv. Camilla Lundstedt. Om. Essi Saloranta. | ii: SCH Myra's Cappuchino King, texel orange agouti/white/golden. Kasv. Kristel Hansen | iii: NCH Myra's Cappuchino, merino golden/black/white |
| iie: Polars Aleandra, coronet buff/buff agouti/white | ||
| ie: Polly's Kira, sheltie white/black/golden. Kasv. Camilla Lundstedt | iei: Ermando, sheltie d.e. golden | |
| iee: SCH Polly's Diva, sheltie golden/black/white | ||
| e: Delfoin Kipinä, texel golden/white/black. S. 17.7.2008. Kasv. Kirsi Ruotsalainen. Om. Essi Saloranta | ei: Delfoin Julius, merino black/golden/white. Kasv. & om. Kirsi Ruotsalainen | eii: Light White, merino cream/white |
| eie: Rospiggens Jewel, sheltie white/golden/black | ||
| ee: Delfoin Kiara, texel black. Kasv. & om. Kirsi Ruotsalainen | eei: Delfoin Kosmos, sheltie black/golden/white | |
| eee: Delfoin Kassandra, merino chocolate/golden |