Hoitotoimenpiteitä
Marsula > Hoitotoimenpiteitä
Yritän olla marsujeni hoidossa mahdollisimman tunnollinen, että ne voisivat hyvin. Kynnet leikkaan suunnilleen kerran viikossa jyrsijöille tarkoitetuilla kynsisaksilla. Korvia puhdistan tarvittaessa koiran korvanpuhdistusaineella, jota laitan pumpulituppoon ja pyörittelen sitten korvassa.
Turkkia pidän kunnossa syöttämällä marsuilleni kuureina helokkiöljyä. Jos turkki likaantuu
tai alkaa haista kummalliselle, joutuu marsu pesulle. Samoin käy näyttelyitä edeltävänä iltana.
Pesuaineena käytän Erisanin hajusteetonta shampoota ja hoitoainetta.
Niillä turkista tulee mahtavan kiiltävä ja muutenkin ne ovat osoittautuneet hyviksi. Pitkäkarvaisiin
turkkeihin olen kokeillut myös omia shampoitani, esim. sheltien turkkia minun
on tapana pestä Dove-merkkisellä shampoolla. Pesemisellä
näyttäisi olevan suuri vaikutus karvanlähtöön ainakin meidän marsuillamme: karvaa irtoaa huomattavasti
vähemmän pesun jälkeisinä päivinä. Syynä lienee yksinkertaisesti se, että irtokarvat lähtevät pois
pesussa. Ja ehkä myös se, että puhtaasta ja siten kutiamattomasta ihosta karvat eivät irtoa yhtä helposti
kuin likaisesta.
Sileäkarvaisten marsujen turkin harjaamiseen olen käyttänyt karheaa jyrsijän harjaa. Sillä saa päällimmäisiä irtokarvoja pois, mutta muuten se tuntuu melko merkityksettömältä lyhytkarvaisilla marsuilla. Pitkäkarvaisia marsuja kampaan muovikammalla. Pitkisten osalta turkin hoitotoimenpiteisiin kuuluu myös klippaaminen, jonka suoritan noin kerran kuukaudessa ja aina virallisten näyttelyiden alla. Tällä hetkellä minulla ei ole turkissaan olevia pitkätukkamarsuja, mutta aiemmin pidin turkissaan Simonia, ja silloin tukkaa piti kammata ja nyytittää päivittäin.
Rasvarauhasen pesuun käytän meikinpostoainetta, joka liottaa lian tehokkaasti, sekä käsitiskiainetta. Harjana toimii vanha hammasharja. Rasvikseen tarttuneen lian irrotan murunen muruselta sormenpäillä. Puhdistan rasivsta pari kertaa kuukaudessa tai tarvittaessa.
Kaikkien marsujeni etutassuihin tulee jatkuvasti känsiä. Niitä hoidan leikkaamalla ja rapsuttelemalla sekä rasvaamalla. Näyttelyihin mennessä pyrin lyhentämään känsät olemattomiksi tyngiksi.
Hampaita minun ei ole tarvinut kummoisesti hoitaa, koska marsujeni purukalusto on tähän mennessä ollut moitteettomassa kunnossa. Näyttelyaamuna puhdistan etuhampaat ja niiden välit hammasharjalla. Marsuni suhtautuvat hampaiden hoitoon mallikelpoisen rauhallisesti.