Freijan marsut

Laumaelämä

Marsut > Laumaelämä


Marsut ovat laumaeläimiä, ja jos niitä pitäisi yksin, sekä marsu että sen omistaja menettäisi paljon. Marsujen laumaelämää on mielenkiintoista seurata vierestä.

Aappo ja Ninnu pääsivät muuttamaan yhteen kesäkuussa 2007 asuttuaan ensin väliseinällä erotetussa häkissä kokonaista viisi kuukautta. Aappo kastroitiin puolen vuoden iässä. Varoaikaa pidimme eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti kolme viikkoa. Voisi luulla, että väliseinällä erotetussa häkissä asuvat marsut ovat yksinäisiä, mutta kaikkea kanssa. Aappo ja Ninnu olivat hyvinkin innokkaita sosialisoimaan väliseinän (pienisilmäisen metalliverkon) läpi. Ne rupattelivat päivät pitkät, juoksivat kilpaa ja nukkuivat vieretysten väliseinä välissään.

Kun marsunpariskuntani muutti yhteen, oli se aluksi pelkkää huutoa. Tarkemmin sanottuna naaras huusi koko ajan yhtä soittoa. Seuraavana päivänä yhteen muuttamisesta marsut joutuivat häkinrakenteluprojektini takia olemaan vapaana lattialla, ja sekös arkailevaa Ninnua pelotti. Sen täytyi hakea turvaa Aapposta, ja sen ansiosta pariskunnan suhde alkoi lämmetä.

Kun Luna muutti lauman jatkoksi, Aappo ja Ninnu ottivat pienen tulokkaan vastaan ystävällisesti ilman välienselvittelyn tarvetta. Melko pian Aapposta ja Lunasta tuli hyvät ystävykset, jotka tykkäävät touhuta yhdessä kaikenlaista ja seurata toisiaan joka paikkaan. Pieni energinen marsunpoikanen on leikkisälle "ikuisesti lapsi" -tyyppiselle Aappo-herralle mainiota seuraa, koska sen kanssa voi juosta ympäri häkkiä popcornihyppyjen tahdissa.

Aappo näyttäisi olevan lauman pomo. Se kohtelee laumansa jäseniä ystävällisesti ja kiltisti. Ninnulla on tapana komennella Aappoa, mutta joutuu yleensä itse loppujen lopuksi väistymään Aappon tieltä. Ninnu on luonteeltaan sellainen, että se kaipaa omaa tilaa ympärilleen ja on mieluiten omissa oloissaan kuin toisen marsun vieressä. Joka tapauksessa se tarvitsee lajikumppaneiden seuraa ja kulkee mielellään niiden mukana häkin ulkopuolisilla tutkimusmatkoilla. Jos Ninnu pelkää jotain, se hakeutuu muiden lähelle turvaan. Luna pitää puolensa laumassa, vaikka näyttäisikin, että se on jäänyt hierarkiassa pohjimmaiseksi.